Syyttämättä jättäminen, ei näyttöä

Annettu 22.8.2018, dnro 467/21/17

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kumosi kihlakunnansyyttäjän tekemän päätöksen syyttämättä jättämisestä, joka koski epäiltyä perätöntä lausumaa viranomaismenettelyssä ja kahta perätöntä lausumaa tuomioistuimessa. Kihlakunnansyyttäjän päätöksen mukaan asiassa ei ollut todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että kihlakunnansyyttäjän tekemästä päätöksestä ei ilmennyt selvästi, mikä oli se väärä tieto, jota rikosepäily koski. Päätöksen perusteluissa oli myös jätetty huomioimatta olennaista näyttöä.

Kihlakunnansyyttäjän päätöksessä oli edelleen todettu, että syytteen nostaminen edellyttää täyttä näyttöä, eli että rikoksesta epäillyn antama tieto voidaan täydellä varmuudella osoittaa vääräksi. Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi ratkaisussaan, että syytteen nostamiseksi riittävät todennäköiset syyt, vaikkakin syyteharkinnassa tulee ottaa huomioon myös syyksi lukevan tuomion todennäköisyys. Syyksi lukeva tuomio taas edellyttää täyttä näyttöä.

Koska kihlakunnansyyttäjän tekemän päätöksen perustelut olivat jossain määrin epäselvät ja tulkinnanvaraiset, suoritti apulaisvaltakunnansyyttäjä asiassa uuden syyteharkinnan.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä päätti jättää syytteen perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä nostamatta, koska syyteoikeus oli vanhentunut. Hän jätti syytteen nostamatta myös kahdesta perättömästä lausumasta tuomioistuimessa sillä perusteella, että saatavissa olevan selvityksen perusteella rikosta ei ollut tapahtunut.

Mikäli rikoksesta epäilty oli antanut asiassa väärän tiedon, olisi totuudessa pysyminen ollut oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 13 §:n tarkoittamalla tavalla mahdotonta ilman vaaraa joutua vastuuseen omasta rikoksesta. Epäillyllä oli sinänsä ollut tekohetkillä voimassa olleen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 1 momentin mukainen vaitiolo-oikeus, jota hän ei ollut käyttänyt. Asiassa ei kuitenkaan ollut riittävää näyttöä siitä, että hän olisi ollut vaitiolo-oikeudestaan tietoinen, eikä sellaista näyttöä ollut enää edes mahdollista hankkia.

Kihlakunnansyyttäjän osalta asia ei antanut aihetta muihin apulaisvaltakunnansyyttäjän toimenpiteisiin, kuin että ratkaisu saatettiin hänen tietoonsa. Kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt ratkaisunsa harkintavaltansa puitteissa.

 
Julkaistu 30.8.2018