Esitutkinnan rajoittaminen, poliisirikos, toimivalta, tutkinnanjohtajuus

Annettu 13.6.2019, dnro 248/21/19

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kumosi kihlakunnansyyttäjän päätöksen esitutkinnan rajoittamisesta, joka koski poliisimiehen tekemäksi epäiltyä liikenneturvallisuuden vaarantamista. Kihlakunnansyyttäjä oli tutkinnanjohtajana toimineen rikosylikomisarion esityksestä päättänyt, että esitutkinta lopetetaan ei näyttöä -perusteella.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä viittasi ratkaisussaan esitutkintalain 2 luvun 4 §:ään, jonka mukaan syyttäjä toimii tutkinnanjohtajana poliisirikosasiassa, jos epäilty rikos on tehty virkatehtävien suorittamisen yhteydessä. Vaikka poliisimiehen tekemäksi epäiltyä rikosta ei ole tehty virkatehtävien suorittamisen yhteydessä, syyttäjä voi rikoksen vakavuuden tai asian laadun sitä muuten edellyttäessä päättää ryhtymisestään tutkinnanjohtajaksi. Syyttäjä ei toimi tutkinnanjohtajana, jos asia käsitellään sakon ja rikesakon määräämisestä annetussa laissa (754/2010) säädetyssä menettelyssä (sakkomenettely).

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että esitutkinnan rajoittaminen ei perustu sakon ja rikesakon määräämisestä annettuun lakiin, vaan esitutkintalakiin. Esitutkinnan rajoittaminen ei siksi ole asian käsittelyä sakkomenettelyssä. Poliisimiehen tekemäksi epäilty rikos oli tässä tapauksessa lisäksi tehty virkatehtävän yhteydessä, minkä vuoksi tutkinnanjohtajuutta ei olisi voitu jättää poliisille.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, ettei rikosylikomisariolla ollut toimivaltaa tehdä esitutkinnan rajoittamisesitystä, minkä vuoksi kihlakunnansyyttäjän olisi tullut jättää rajoittamisesitys tutkimatta. Apulaisvaltakunnansyyttäjä saattoi poliisirikosasian syyttäjätutkinnanjohtajan käsiteltäväksi.

Koska kihlakunnansyyttäjän menettely oli erikseen eduskunnan oikeusasiamiehen tutkittavana, ei asia antanut aihetta muihin valtakunnansyyttäjän toimenpiteisiin kuin että ratkaisu saatettiin kihlakunnansyyttäjän tietoon.

 
Julkaistu 13.6.2019