Syyttämättäjättämispäätös, vähäisyysperuste, syyteharkinnan viipyminen

Annettu 20.8.2019, dnro 201/21/19

ApuIaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti kihlakunnansyyttäjän huomiota vähäisyysperusteen arviointiin syyttämättäjättämispäätöksessä sekä syyteharkinnan kestoon.

Rikosepäily koski henkilötietojen perusteetonta käsittelyä Iääkäriasemalla.

Taustalla henkilötietojen epäillyssä perusteettomassa käsittelyssä olivat olleet epäillyn ja asianomistajan tulehtuneet henkilösuhteet. Syyttäjä oli päätöksessään todennut syyllisyyden saattaneen olla alentunut provokaation tai houkutuksen vuoksi. Syyttäjä oli arvioinut aiheutuneen vahingon olleen vähemmän vakava, koska perusteettoman käsittelyn kohteena ei ollut ollut potilaskäyntien sisältö.

Asian asianomistaja kanteli kihlakunnansyyttäjän päätöksestä Valtakunnansyyttäjänvirastoon.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä suoritti uuden syyteharkinnan ja määräsi johtavan kihlakunnansyyttäjän tai hänen määräämänsä uuden syyttäjän asettamaan rikoksesta epäillyn syytteeseen henkilörekisteririkoksesta antamansa erillisen syytemääräyksen mukaisesti.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti syyttäjän huomiota VKS:2016:4 ohjeeseen juttujen etusijajärjestyksestä huolehtimiseksi ja lakisääteisten syyteharkintatoimenpiteiden toteuttamiseksi oikea-aikaisesti. Rikosasia oli jaettu syyttäjälle 15.2.2018 ja syyttäjä oli tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätöksen 30.4.2019 eli yli vuoden ja kolmen kuukauden kuluttua asian vireilletulosta.

 
Julkaistu 2.9.2019